Jonkinlaisen valveutumisen myötä olen alkanut vakuuttua siitä, että aion osallistua useammankin hyväntekeväisyysjärjestön listoille tässä lähipäivinä.
Tarkoitan siis sitä, että kun kävelen Kampin Narinkkatorin poikki niinkuin siitä kävellään, minut saa tulla pysäyttämään ja minulla on aikaa puhua.
Teitä eri järjestöjen puolestapuhujia on jo niin paljon, etten kohta jaksa enää leikkiä tekstiviestin saamista puhumattakaan "kato-mitä-tuolla-just-toisessa-suunnassa-kuin-sinä"-leikistä.

Kysymys kuuluukin, mitkä järjestöt tässä hullussa maailmassa ovat kaikista tärkeimpiä?
Itselläni nousee mieleen ehdottomasti ensimmäiseksi kaikki mitkä liittyvät lasten hyvinvointiin.
Lasten ei koskaan pitäisi joutua kärsimään mistään mihin he eivät voi vaikuttaa. Karkkien loppuminen tai se, ettei ole mitään tekemistä ei tässä tapauksessa täytä vielä kärsimyksen merkkejä.

Huomaan olevani huolissani lapsista. Tätä on varmaankin aikuistuminen. Ilmeisesti jokaisessa maailmanajassa tiettyyn pisteeseen varttuessaan ihmiset alkavat ajattelemaan, että oma lapsuusaika oli turvallisempaa ja että juuri tämän hetken lapsilla ja nuorilla on vastassa maailma joka on täynnä vaaroja. Ja se huolestuttaa.
Seuraavan vuoden aikana ystäväpiiriini syntyy n. 15 uutta lasta jos luoja suo. Ehkä tämäkin vaikuttaa tähän valveutuneisuuden syntyyn. Onnea vain kaikille sitten kun on tullut hetki onnitella!

(Olisihan se pitänyt arvata! Murphyn lain mukaan matkalla aikuisuuteen halki Narinkkatorin ei yksikään puolestapuhuja tullut pysäyttämään! Täytyy ottaa kohtalo omiin käsiin ja mennä itse puhumaan.)